Viimeinen päivä, Päivä 31: Viimeinen hetki. Mutta ennen sitä hieman pientä purnausta... Olen tässä viimepäivien aikana jälleen muistanut miten ihanaa ja ärsyttävää pyöräily on. Ihanaa siksi että pääsee nopeasti paikasta toiseen ja koska pyöräily nyt vaan on niin kivaa. Ärsyttävää se taas on kanssaihmisten ansiosta... Jalankulkijat rakkaat, ne keskustan kadut on jo muutenkin aikas kapeita niin onko niitä samperi soikoon pakko kaventaa vielä entisestään?! Ei oo mikään maailman helpoin temppu osua siihen 30 cm rakoon jonka te meille pyöräilijöille jätätte...
Ja toinen pieni muistutus autoilijoille. Kyllä, Valtakatu on yksisuuntainen joten sieltä vesitornilta päin ei autoja tule, mutta voi sinnepäin silti hieman vilkaista, sieltä saattaa nimittäin tulla pieni huomaamaton pyöräilijä! Tässä muutaman päivän aikana olen meinannut kahdesti päätyä kolhuksi auton konepeltiin ellen olisi itse ollut hereillä ja käsi jarrulla. Mutta siinä kahden sentin sepelikasassa on muuten yllättävän hankala pysähtyä, vaikka käyttäisi molempia jarruja! Että vilkaisu molempiin suuntiin kiitos! Eikä sieltä pihatieltäkään ole hyvä lähteä kuin mikäkin Naton ohjus, siinä ennen ajotietä on vielä pyörätie, enkä minä ainakaan ole vielä tavannut ketään jolla on röntgenkatse ja näkee aidan lävitse että oho, sieltä tuleekin auto! Kiitos.
No niin, sitten päivän aiheeseen. Meillä on tänään kuoron pääsiäiskonsertti joten ajattelin koordinoida aiheen vähän siihen sopivaksi. Nimittäin se viimeinen hetki ennen kuin nousee lavalle (tai yleensä menee sinne yleisön eteen, eihän siellä aina lavaa ole). Ihmettelen aina mikä siinä on että en vaan osaa jännittää esiintymisiä, siis mitään esiintymisiä, montaa päivää ennen. Minulle se jännitys tulee juuri siinä viisi minuuttia ennen esityksen alkua. Toisaalta se voi olla ihan hyväkin, eipähän mene muu elämä sekaisin hirveän jännitksen takia ja se pieni adrenaliini-piikki juuri ennen esitystä on vain hyväksi. Minulle on monta kertaa pianon- /laulunopettaja sanonut (ja olen itsekin huomannut) että minusta saa sen parhaan suorituksen vasta siinä vaiheessa kun on tosi kyseessä ja olen oikeasti siellä monenkymmenen ihmisen edessä seisomassa. Mieluummin niin päin :)
Ja haaste officially over! Heh, reilu kolme kuukautta hups... Noo, olis voinut mennä pahemminkin, ois voinu mennä se vuosi niinku etukäteen ennustin :) uusi haaste on jo mietintämyssyn alla, paljastan sen verran että senkin luultavasti nyysin jostain toisesta blogista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti