16.8.2010 lähti pieni maalaistyttö kodin helmasta ja aloitti omaa elämäänsä kaupungissa joka tunnetaan Lappeenrantana. Ensimmäinen ilta ja seuraava päivä uudessa kodissa menikin suurimmaksi osaksi muuttolaatikoita/jätesäkkejä purkaessa ja jääkaappia täyttäessä. Muutamia kommelluksia muistan, ostin esim kaupasta leipää mutta unohdin kaikki lisukkeet siitä päältä. Myös ostosrutiinin muodostumisessa meni hetken aikaa, juoksin kirjaimellisesti ympäri ruokakauppaa kiroten että missä sejase nyt taas olikaan... Tässä olen muuttunut, nykyään kuljen sujuvasti tavaksi tulleen reitin ja poimin siitä matkalta kaiken tarpeellisen. Alusta asti minulla oli aina ruokakauppareissulla valmis lista, helpotti huomattavasti eloa. Unohduksia sattuu vielä nykyäänkin, saatan käydä kaupassa ja muutaman tunnin kuluttua muistaa jonkin asian mitä syystä tai toisesta en ollutkaan laittanut listaan ja joka nyt loisti poissaolollaan...
Muutamia epätoivonkin hetkiä on tullut koettua vuoden aikana. Muutamaa romahduskohtausta säikähdin jopa itsekin ennen kuin sain taas järjestä kiinni ja onnistuin vakuuttamaan itselleni että pohjalta ainoa tie on ylös. Nämä yksittäiset tapaukset oli siis jotain sellaisia hetkiä jolloin kaikki asiat tuntuivat menevän päin puita ja maailma tuntui potkivan päähän teräskärjillä varustetuin kengin.
Kuvat netin kuvahaulla löydetty
Ja kuten itselleni aina onnistuin vakuuttamaan, asiat selvisivät yksi toisensa jälkeen ja etenkin viimeisimmät kotikotonakäynnit ovat sen osoittaneet että Lappeenrannasta on tullut minulle uusi koti ja täällä myös viihdyn. Joka kerta takaisin tullessa on ensimmäisten tuttujen maisemien kohdalla noussut päähän ajatus: Kotona ollaan!
Summasummarum, olen edelleen sama hajamielinen tyttönen joka saattaa saman päivän aikana käydä kolmasti kaupassa hakemassa maitopurkin tai leipää. Yksi asia missä tosin en ole muuttunut on kotiavaimet. Edelleen tarkistan viiteentoista kertaan ennen lähtöä että ne avaimet on mukana. Tähän on yksinkertainen selitys: enää ei niin paljoa mutta ensimmäisinä kuukausina kun olin muuttanut näin useampaan kertaan unta siitä miten olin unohtanut avaimet sisälle ja yritin pähkäillä miten pääsisin sisälle. Toinen syy tähän vainoharhaisuuteen on se, että mikäli joutuu soittamaan talonmiehen avaamaan oven, joutuu viikonpäivästä ja vuorokaudenajasta riippuen maksamaan 20-40 euroa KERRASTA. Niin että kiitos, otan mieluummin vainoharhaisuuden kuin puhdasta tyhmyydestä ja hajamielisyydestä johtuvan loven lompakkooni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti